Psykoterapia
on tarpeen, kun omat voimat eivät riitä ongelmista selviämiseen.
Tavallisia syitä hakeutua terapiaan ovat mm. masennus, jännitys- ja
pelko-oireet, neuroosit ja persoonallisuushäiriöt. Terapian aikana asiakas oppii tunnistamaan tunteitaan ja mielensä toimintaa tavalla, joka mahdollistaa muutoksen parempaan.

Yksilöterapiassa
tarkastellaan asiakkaan persoonallisuutta, ympäristöä ja taustaa sekä näiden vaikutusta nykytilanteeseen. Menneisyyden selvittämättömät, tiedostamattomatkin, ongelmat ja jännitteet voivat oirehtia nykyhetkessä erilaisin tavoin. Yksilöterapian tavoitteena on parantaa asiakkaan hyvinvointia ja toimintakykyä kokonaisvaltaisesti.

Ryhmäterapiassa
tunnistetaan asenteita ja vuorovaikutustaitoja. Tavoitteena on antaa ryhmän jäsenille korjaavia kokemuksia siitä, millaista on toimia vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ryhmäterapia toteutetaan suojatussa ympäristössä, erillään tavanomaisesta elämänmenosta. Tämä edellyttää, etteivät terapiaryhmän jäsenet ole tekemisissä istuntojen ulkopuolella sinä aikana, kun ryhmä on toiminnassa. Myöskään entuudestaan tutut henkilöt eivät voi osallistua samaan terapiaryhmään.
Ryhmän jäsenillä on vaitiolovelvollisuus kaikkeen, mitä ryhmässä tapahtuu.

Erittäin suosittu 'Voimavirtaa ryhmä'
Nenothel
Uutta Nenothelissa
Psykoterapia
Työnohjaus
Nenothel
Tuire Lehtonen
Ounasvaarankuja 4
00970 Helsinki

(09) 3216144
050 5752469 viestit